Pilkkumanian oma blogi

Pitkästä aikaa!!

Keskiviikko 23.10.2019 klo 18:48 - Pilkkukuumeilija

Täällä ollaan!

Hengissä joo ja en ole unohtanut blogiakaan, vaan paljon on kaikkea näihinkin kuukausiin taas mahtunut. Ei ole ollut oikeastaan edes inspiraatiota kirjoittaa ja toisaalta aikaa.. Mä opiskelen kahta asiaa samaan aikaan, lastenohjaajaksi ja sosiaalipedagogiseksi koiratoiminnan ohjaajaksi, jälkimmäinen on siis lisäkoulutus ja ensimmäinen on ammatillinen koulutus. Olen siis sijaisvanhempi myös. Siitä tuon kipinän sainkin lähteä kouluttautumaan lastenohjaajaksi, koska haluan myös ammatillista näkökulmaa sijaisvanhempana toimimiseen. Olenkin ollut työharjoittelussa päiväkodissa, mutta se ei ole tavoitteenani, siis olla päiväkodissa töissä. Vaan enemmänkin tavoitteenani on olla kotoa käsin töissä, hoitaa lapsia ja tarjota näitä terapeuttisia palveluja eläimilläni sijoitetuille ja muille lapsille. Mulla on myös eläinavusteisen valmentajan tutkinto käytynä ja tämä sosped tutkinto on siihen ikäänkuin syventävä tutkinto. Valmistun joulukuussa tähän sospediin ja joskus ensi vuonna lastenohjaajaksi. Nyt on tuo lastenohjaajan tutkinto pari kuukautta paussilla. Kun ei vaan vuorokauden tunnit riittänyt opinnäytetyöhön, toisen tutkinnon opiskeluun, työharjoitteluun, sijaisvanhempana ja äitinä toimimiseen ja eläinten hoitoon. Tuli ehkä vähän liikaa ahnehdittua kerralla, mutta haaveena on vielä tämänkin jälkeen lisäkouluttautua. Tosin olen hieman huono opiskelijakin, kun jää kaikki aina vähän viime tippaan.. Niin tiedäpä nyt mitä tässä sitten tapahtuu. En vielä 37 -vuotiaanakaan oikein tiedä mikä musta tulee isona, tai tiedän että jotain lasten ja eläinten parissa, mutta millä tavalla ja millä tutkinnoilla niin en tiedä.. Hmmmm.....

Samaa päättämättömyyttä tai oman tieni etsimistä on ollut näiden eläintenkin kanssa. Mähän olen sopivasti syntynyt eläintenpäivänä 4.10. ja se on ollut eräänlainen tienviitta kai tiedostamatta ja enteellisesti mulle koko elämäni ajan. Mä rakastan ihan kaikkia eläimiä ihan hirveästi ja mulle aina kerääntyykin pieni eläintarha.. Joka sitten vähenee syystä taikka toisesta tai eläimet vaihtuu tai muuta. Paitsi ne kaikkein rakkaimmat, jotka on vieneet sydämen ihan pohjamutia myöten.

Mun ihana rakas australianpaimenkoirani piti lopetuttaa pidemmän sairastelun jälkeen tossa hetki sitten. Se oli vasta 4,5v. sillä oli D/D lonkat, LTV2, kertaalleen leikattu koukistajajänne, joka vaivasi vieläkin, mystinen pissavaiva jota oltiin tutkittu useaan kertaan, oli ultrattu, otettu verikokeita ja useita virtsanäytteitä ja kokeiltu virtsankarkailun estolääkettä minkään auttamatta. Sillä epäiltiin sisäistä kasvainta, mutta mä en lähtenyt enää enempää tutkimaan, koska Mindylla oli ihan hirveä eläinlääkärikammo ja jokainen eläinlääkärikäynti oli yhtä tuskaa. Mindyhan oli saanut myös hylätyn luonnetestistä ja sen hermorakenne oli heikko, se ei esimerkiksi voinut paimentaa koska pelkäsi mm. ankkoja ja lampaita ja tämä oli osaltaan syynä ettei vaikka niitä eläinlääkärikäyntejä kestänyt. Lisäksi koska sillä oli jatkuvia kipuja ja jatkuva stressi ja siihen liittyvää häiriökäyttäytymistä, niin uskon lopetuksen olleen sen kanssa ainoa oikea vaihtoehto. Tuntuu vaan, että on niin monta eläintä mennyt, vasta keväällä jouduttiin lopettamaan 6v. chihuahua hengitysvaikeuksien takia ja pari vuotta sitten 20v. amerikan paint ja kissakin.. Vaan yksi näistä menee ja porskuttaa vuodesta toiseen. Mun 11v. coton de tulear, Hipsu. Se oli mun henkisenä tukena Mindyn lopetuksessakin. En siinä tilanteessa halua läheisiä ihmisiä siihen tukemaan, vaan olla ihan rauhassa. Koskaan ei ole ollut toista koiraa mukana, mutta se tuntui nyt hyvältä etten joudu lähtemään eläinlääkäriltä taas yksin, kun menetyksiä on tässä useampiakin ollut. Se lohdutti jollain tavalla.

Samalla mä luovuin mun jäljellä olevista linnuista, 2 kyyhkystä ja 2 harlekiinipeippoa, kanit, jotka vasta tuli ja toisen hamstereista. Lähtivät siis uuteen kotiin. Jotenkin vain tuli sellainen tunne, että haluan nyt näistäkin luopua ja keskittyä jäljellä oleviin. Jäihän näitä tänne vielä, 2 koiraa, 2 kissaa, poni, hevonen ja minipossu. Vaan nämä myös riittää. Ja vanhus hamsteri jäi, vaan tuskinpa sekään kauaa enää elää. :-( Tämä ehkä vaikuttaa päättämättömältä ja sydämettömältäkin, todennäköisesti ilman Mindyn kuolemaa ratkaisu ei olisi ollut tämä. Vaan nyt on. Haluan keskittyä enemmän näihin kaviokkaisiin jatkossa ja Frediin, jonka kanssa käyn tätä sosped -koulutusta. Lisäksi Daimykin sai "virallisen" toimintaterapia ponin viran, kun meidän sijoitettu tarvitsee juuri ratsastusta motoriikan ja tasapainon vahvistukseen ja saatiin olla menemättä itse toimintaterapiaan, kun kotoa löytyy poni jolla ratsastaa. Sekin tuntuu toisaalta niin ihanalta, että näillä eläimillä joita on niin on jokin virka. Se että ne ei ole vaan kerätty jonnekin pihan perälle toimettomaksi ja muuten vaan, niillä on jokin merkitys, tehtävä, jokaisella. <3 Rakastan niitä kaikkia!! :-)

Semmoista pohdintaa pitkästä aikaa, ehkä jaksaa taas bloggailla useammin kun nämä pahimmat karikot ja ajanviejät on selvemmillä vesillä!

Ystävällisin terveisin Pilkkukuumeilija, eläinmama, pilkkujen mama, sijaisäiti, äiti, minä vaan

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vähän venähti, uusia juttuja, blogin kirjoittaminen, ajanhallinta, opiskelija, viime tipassa