Pilkkumanian oma blogi

Hyvää vappua lukijoille!

Perjantai 1.5.2020 klo 21:44 - Pilkkukuumeilija

Vappukuvailuja ja pelottavat ilmapallot

Vaikka mikään ammattivalokuvaaja en olekaan, niin tykkään ottaa paljon kuvia eläimistäni. Se nyt ehkä onkin suurin syy ylipäätään pitää facebook -sivuja ja blogia.. En mikään super innokas ole kirjoittamaan, mutta etenkin kuvaillessa tulee silloin tällöin vastaan asioita, joista tekee mieli "avautua" enemmän ja blogi sopinee siihen paremmin kuin facebook -sivut. Ja tänne on kiva jakaa kuvia, joita on monesti tuhat samantyyppistä.. Ihan kaikkia ei viitsi faceenkaan tunkea.. ;-)

Mietin, että olisi kiva saada kivoja vappukuvia hevosista, mutta tulikin kuvattua ensin koiria kun ne siinä oli vieressä jo valmiina. Koirien kuvailu on aika helppoa, etenkin Fredin ja Hipsun, koska ne osaa jo -paikka käskyn ja ovat tottuneet moneen. Minttua vähän jännitti pallot, mutta ei mitenkään merkittävästi ja rohkaistui siinä Hipsun ja Fredin vieressä.

Hevosten kanssa jo osasinkin odottaa, että ilmapallot on niistä pelottavia. Ulkona vieläpä tuuli jonkun verran ja ilmapallot sitten leijaili hallitsemattomasti aina hetkittäin, joten oli vaikea kerralla siedättää paljon. Daimy on yleensä se uteliaampi ja rohkeampi, mutta nyt ei senkään kantti kestänyt niin, että olisi saanut sen rentoutettua pallot kyljessä. Oli alunperin ajatuksena laittaa pallot Daimyn kaulalle, mutta siedätys olisi pitänyt aloittaa paljon aiemmin kuin vappupäivänä kun kuvat olisi pitänyt jo olla.. No, kuvaillessa usein joutuu muuttamaan vähän suunnitelmiaan ja ehkä ensi vapuksi tulee siedätettyä hepat ilmapalloihin paremmin.. Ainakin tässä tulee jatkettua siedättämistä niihin palloihin vapun jälkeenkin, samalla voisi siedätellä muihinkin asioihin mitä tulee mieleen. Erittäin hyvä asia muutenkin nuoren hevosen koulutuksessa tottua kaikkeen mahdolliseen. Jonkun verran tätä on tullut tehtyäkin, mutta ei nyt vähään aikaan.

Manteli -possua oli kuitenkin lopuksi kaikkein kivointa kuvata! Sekin aluksi vieroksui ilmapalloja, mutta eipä tarvinnut montaa leipäpalaa syöttää, kun ilmapallot ja serpentiini olikin jo maailman kivoin asia! Ahneen eläimen vahvin puoli, kun joitain asioita koulutetaan. Lisäksi totesin, että onhan Mantelilla eniten myös erilaisia ilmeitä ja tarjoaa niitä helposti. Manteli oli siis kuvauksellisin, ainakin tällä kertaa! :-) <3

Lisäksi voin tässä tyytyväisenä todeta, että lenkkeilyt on onneksi nyt arjessa pysynyt tiiviisti mukana! Sitä myöten kunto hieman noussut ja alkaa siis olla aika nostaa lenkkeilyjen määrää. Hieman on painokin pudonnut itseltäni, vaikka valitettavasti ehti tuossa alkukevään laiskottelun myötä noustakin ihan uusiin lukemiin edellisen punnituksen jälkeen. Kyllä silti huomaan miten sitä virkistyy ja motivoituu kun onnistuu pitämään lenkkeilyn vaan mukana ja huomaa tuloksiakin tulevan! Tosin tässä olen huomannut, että painon pudotusta olisi vailla etenkin Daimy-poni ja Manteli-possu.. Hipsulla ja Fredilläkin on kyllä hieman ylimäärästä, mutta niiltä ne on jo nyt lähtenyt putoamaan lisälenkkeilyn ansiosta. Mantelilla ja ponilla on taas myös ruokintaan perehdyttävä enemmän. Daimylla on vapaa heinä Daisyn kanssa ja Manteli saa ihan liikaa herkkuja ja ruoka-annostakin olisi varaa pudottaa. Mulle on aina ollut jotenkin ongelma pitää eläimet sutjakkaana.. (itseni lisäksi, jospa oman kuntoilun ohella parantaisi eläintenkin ruokintaa/liikuntaa).

Kotisivujeni kävijämääristä olen myös huomannut, että ilahduttavasti on viime aikoina tullut blogiini uusia lukijoita!! :-) Olen erittäin otettu tästä ja toki motivoi tätä(kin) hommaa jatkamaan, kiitos siis siitä! :-)

Ja lopuksi tässä vielä teille vappukuvailujeni satoa, hyvää vappua rakkaat lukijat! <3

20200501_201334.jpg

20200501_200333.jpg

20200501_2003300.jpg

20200501_200035.jpg

20200501_201031.jpg

20200501_1942560.jpg

20200501_194321.jpg

20200501_141939.jpg

20200501_141345.jpg

20200501_142025.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vappu, hevonen, poni, koira, minipossu, vappukuvauksia, pelottava ilmapallot, ilmpallot, pilkkuja, pilkkumania

Motivaatio kadoksissa, kesää odotellessa

Lauantai 18.4.2020 klo 17:49 - Pilkkukuumeilija

Motivaatiota odotellessa, kesä kadoksissa

Vai mitenkä se nyt onkaan? Motivaatiota on saanut jostain pohjamudista kaivella, koska se on ollut totaalisen kadoksissa tässä ikuisen marraskuun syövereissä.. Itse tykkään kyllä vuodenajan vaihteluista ja kaikki vuodenajat menettelee, mikäli ne oikeasti olisi sellaiset kuin ne parhaimmillaan on. Syksyn ruska, ihanat värit, talvella lunta ja pakkasta, keväällä aurinko pilkistelee ja kasvit heräilee ja kesä lämmin ja kaunis.. No, viime kesä oli ihan jees, sen jälkeen on täällä Etelä-Suomessa satanut joka päivä vettä ja kaikki paikat alkaa olla hirveetä mutalillua.

En muista kertaakaan kun on hevoset ollut omassa pihassa näinä vuosina (siis jo aiemmat eri yksilöt kuin nämä nykyiset), että olisi ollut näin märkää ja mutaa. Ei kestä isonkaan tarhan pohjat enää. Meillä ei siis hiekkatarhoja, vaan luonnonpohjaiset jotka yleensä on ollut ihan ok koko talven. Metsätarha olisi ollut vielä nytkin ihan ok, mutta neiti Daisy päätti muutaman kerran laajentaa reviiriään sen verran, että jouduin sen osan niiltä nyt toistaiseksi sulkemaan. Siellä ei jostain syystä sähkö kulje ja en ole saanut sitä laitettua kuntoon. Hepat saavat kyllä useamman tunnin päivässä olla pihassa ja siellä metsätarhassa kun olen itse kotona ja valvomassa, mutta ilman valvontaa ei ole nyt voinut jättää. Tämän koronaepisodin takia nyt on kyllä tullut oltua kotona 24/7, että siltä osin asia kunnossa.

Eipä tuo Korona nyt muutenkaan ole meidän arkea ihan hirveästi muuttanut, kotona olen ollut muutoinkin, etäopiskellut siinä sivussa. Sosiaalipedagogisen koiratoiminnan ohjaukseen valmistuin viime joulukuussa ja lastenohjaajan opinnot on nyt tauolla. Uutta työtä en ole nyt etsinyt, koska meille olisi ollut tulossa uusia sijoitettavia lapsia ja sitten edellytetään muutenkin, että on ensimmäisen vuoden kotona. Nyt vaan sekin asia venyy, kun on tämä korona ja mm. kotikäynnit on nyt tauolla sosiaalitoiminnasta. Ja koska olen kotona, niin pojatkin on nyt kotona.  Eipä tässä tilanteessa ole nyt järkevää etsiäkään työtä. Rahaa toki saisi olla enemmän (niinkuin aina).. Myin Daimyn kärrytkin, kun ne ei ollut meille sopivat ja juuri nyt ei ole sitten rahaakaan uusiin.. Tänään juuri hain äidiltäni polkupyörän lainaan ja ajattelin ruveta pyöräilemään ainakin ponin ja Fredin kanssa. Mahdollisesti Daisynkin kanssa. En olekaan vuosiin pyöräillyt.. Omat elämänmuutoksetkin on mennyt plörinäksi ja olen varmaan pikemminkin lihonut kuin laihtunut, vaa'alle ei edes uskalla mennä! ;-D.. Kesäksi on kyllä kivoja suunnitelmia hevosten osalle ja jos kaikki toteutuu ja tulisi lämmin kesä, niin uskon, että liikunta-asia ainakin korjaantuu kuin melkein itsestään..

Nyt on onneksi ainakin ensi viikolle luvattu nättiä kevät säätä, jopa +14 astetta. Mä huomaan itsestäni kuinka älyttömästi sää vaikuttaa mun mielialaan ja juuri motivaatioon tehdä elämän muutoksia ym. Jos on kaunista ja aurinkoista, niin olen pirteä ja iloinen ja jos vaan sataa ja on kylmää ja synkkää niin alkaa omakin mieliala laskea kuin lehmän häntä.. Ehkäpä jos nyt kevään ja kesän aikana saisi itseänsä niskasta kiinni, niin ei myöskään myöhemmin repsahtaisi niin helposti ja vaipuisi epätoivoon.. Tämä talvi on kyllä ollut itselle vaikea ja synkkä, vaikka omassa elämässä ei mitään ihmeellistä ole nyt tapahtunutkaan. Ja sinänsä ei olisi edes syytä synkistelyyn, asiat on ollut ihan ok, mutta tämä sää vaan vetää mielen niin matalaksi. Sen takia blogikin on ollut hiljainen. Menneisyydessäni on ollut niin paljon synkkää ja negatiivista, että en halua siinä enää kärvistellä ja ei halua sellaista edes tänne purkaa. Ainakaan jatkuvasti, koska pääosin kaikki on hyvin. :-)

Ja tulihan meille tammikuun lopussa kaikkien piristykseksi aivan ihana pikku ilopilleri chihuahua -Minttu! <3 Minttu on nyt 4kk ja on saanut ensimmäiset  2 rokotusta. Rakastaa kaikkia ja kaikkea! Tosin luonnettakin löytyy!! :-D

20200227_130539.jpg

Pääsiäisenä oli vaihteleva sää, mutta hetken se ilta-aurinko pilkisteli ja juuri silloin sain muutaman kivan kuvan otettua heposista. :-)

20200411_190720.jpg

20200411_190653.jpg

20200411_191301.jpg

20200411_191434.jpg

20200411_191831.jpg

20200411_191500.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: motivaatio, hevoset, ikuinen marraskuu, ihana kevät, kevät, kesää odotellessa, koira, hevonen, poni, pilkkuja

Pilkkumanian uusin jäsen

Maanantai 5.8.2019 klo 19:14 - Pilkkukuumeilija

Pilkkumanian uusin jäsen esittelyssä

Viikonloppuna meille muutti 4,5v. pupu! Aivan ihana hermeliini/ rex mix. Lisäsin samalla esittelyn tästä myös pilkullisten esittelyyn näillä kotisivuillani, ja josta löytyy myös kuva joka oli myynti-ilmoituksessa myyjällä. Tämä ihana pilkkutaustainen kuva on siis myyjän ottama ja hänen luvallaan täälläkin julkaistu. Olin jo heti kuvan nähtyäni varma, että tämä kani muuttaa meille! Hiljaisessa kiireettömässä etsinnässä on ollut jo jonkin aikaa kani ja nyt sopiva yksilö löytyi! Meillä on ollut ennenkin kaneja, jotka on olleet sisäkaneja ja myös tallikaneja ja onpa ollut yksi ihana poikuekin, kun yksi pupuista olikin eri sukupuolta kuin mitä piti.. Tallikania en tällä kertaa halunnut, samasta syystä kun possukin on nyt "sisäpossu" ei tallipossu, eli niiden kanssa tulee seurusteltua enemmän ja näkee paljon enemmän ja oppii niiden tapoja. Jo samana iltana tämän Väiski -pupun muutettua meille saatiin nähdä hänen ihana kupin heittely -leikki! Aivan vastustamaton kaveri.

20190805_172218.jpg

20190805_175735.jpg

Väiski pääsi pian tutustumaan meidän Frediin. Fredi on kiltti ja tottelevainen ja kun olin tutustuttanut kanin Fredille ensin sylissäni niin päästin heidät yhdessä sängylle kuvattavaksi. Fredi oli koko ajan käskyn alla vielä varmuuden vuoksi, mutta eipä sillä muutenkaan kummoista riistaviettiä ole, niinkuin ei meidän muillakaan koirilla. Enemmän näen kanille uhkaksi meidän kissat ja niillä ei olekaan mitään asiaa nyt poikien huoneeseen, jossa kani asuu. Halusin samalla ottaa kuvia kanista ja meidän hamsterista ja koska ei ollut aiemmin mitään kokemusta näiden lajien tutustuttamisesta toisiinsa, olin varautunut jos tulee jotain. Kumpiakin meillä on ollut, kaneja vielä viime vuosinakin. Hamstereita on ollut viimeksi lapsuudessani ja silloin niitä oli useampiakin ja kasvatimme siskoni kanssa pari poikuettakin. Tämä hamsteri tuli meille vuosi sitten poikasena ja tajusin etten ollut tätä eläintä tänne vielä esitellytkään, joten Heimo hamsterin esittely löytyy nyt pilkuttomien esittelystä. Tämäkin on aivan ihana seurallinen pikku hamsu! On nämä niiiiiin söpöjä!! Ja ei ollut tosiaan hamsterin ja kaninkaan tutustumisessa mitään ongelmia, hamsteri oli todella kiinnostunut kanista ja kani väisti jos rupesi liian tuttavalliseksi. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy paljon muitakin kuvia jossa hamsteri ja kani on samassa kuvassa! :-)

20190805_175648.jpg

20190805_175621.jpg

20190805_180035.jpg

20190805_180239.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kani, pupu, hermeliinikani, rex kani, pieni, hamsteri, ystävykset, pilkkumania, pilkkuja

Pilkkuja, pilkkuja, joka puolella pilkkuja

Keskiviikko 17.7.2019 klo 19:56 - Pilkkukuumeilija

Pilkkuhankintoja osa 1.

Tähän varmaan tulee vielä jatko-osia koko loppuelämäni ajan, mutta aloitetaan nyt tästä.. Viimeiset hankintani, jos pilkkueläimiä ei lasketa lukuun, niin tulee tässä. Sateenvarjoni oli jo ihan loppuunkäytetty ja roskiskamaa, joten uuden sateenvarjon hankinta tuli ajankohtaiseksi. Ja tietenkin halusin sen olevan polka dot kuosia. Kriteerinä oli, että se on valkoinen mustilla pilkuilla. Ei ollutkaan mikään ihan helppo homma löytää tälläistä! Suurin osa kun oli sinisiä, punaisia ja vaaleanpunaisia tai jotain muuta vastaavaa. Googlea tuli kovasti selattua ja etsittyä vaikka millä hakusanoilla. Löytyihän sitten viimein Kauneuden Karkkikaupasta oikein passeli ja nätti kriteereihini sopiva sateenvarjo.

20190717_185806.jpg

Ei tarpeellisin hankinta, mutta muuten vaan sattui löytymään ihana Samsonite Disney dalmatian reppu!! Tämä oli tälläinen "pakko saada" hankinta! Tämä on lähinnä nuorille aikuisille tarkoitettu, vähän pieni arkikäyttöön.  Vaan onpahan nyt sitten tälläinenkin! On kuitenkin jo lähes kaikkialta loppuunmyyty, ilmeisen suosittu ollut! Sarjaan kuului ainakin vielä matkalaukku, lompakko ja meikkipussi tms.

20190717_190546.jpg

Sitten tulikin etsittyä talvisaappaita.. Ei ehkä nyt ihan tarpeellisin hankinta tämäkään juuri nyt tähän kesään, mutta koska olin jo kauan aikaa sitten löytänyt Lola Ramonan ihanat kengät, mutta todennut niiden olevan aika suolaisen hintaisia.. niin kun Spartoolla huomasin sattumalta jopa -50% alennukset, niin tämmöiset ihanuudet tarttui ostoskoriin.. Pääsee nyt vielä kaappiin odottamaan käyttökelejä, jotka nyt toivottavasti ei kuitenkaan ihan vielä ole tulossa. Kenkien mukana tuli lisäksi aivan ihanan syötävän suloinen kenkälaatikko, jonka jätin myös odottamaan uusiokäyttöä tavallisen roskiin heittämisen sijaan! Nähtäväksi jää millaiset kengät on käytössä.

P.s. Onneksi/ toivottavasti mieheni ei lue tätä blogia, hänen mielestään kun mitkään näistä ei olisi ollut tarpeellisia hankintoja.. vaan kunhan näitä saa salaa vähän aikaa käytettyä, niin voi vaan sanoa hänelle: "Ai nää? Nämä on nää vanhat, mitä en ole vaan käyttänyt vähään aikaan!" Miehet, ne miehet. Pitää säästää vähän miesparan tunteita, vähän niinkuin silloin kun hevoset tuli vaan hoitoon..  Kunnes paljastin eikun omiahan ne nyt on, kun olin jo ehtinyt luvata etten koskaan enää hanki omia hevosia!! ;-D :-D Se on jo kokonaan toinen tarina.. Ehkäpä tuo on jo 15 vuodessa ehtinyt tottua, ehkä...

Terv. Pilkkuhulluuden piikkiin nämäkin ostokset

20190716_090807.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pilkkuja, pilkkumania, polka dot, lola ramona, Spartoo, disney samsonite dalmatian reppu, kauneuden karkkikauppa, polka dot sateenvarjo

Pilkkukoiran kirja

Sunnuntai 14.7.2019 klo 21:06 - Pilkkukuumeilija

Sosped Pilkkukoira Fredi

Tuli jo jokin aika sitten teetettyä Smartphotolla sosiaalipedagogisen koiratoiminnan koulutukseeni terapiakoirastani ns. työkirja. Smartphotoon päädyin koska olin sieltä ennenkin tilannut ja sieltä on tullut laadukkaan oloista tavaraa. Ja nyt ennen kaikkea siksi, kun kirjan kanneksi sai pilkulliset kannet!!! Ja tälläinen pilkkufani oli heti ihan myyty!!! :-D Ei ole muuten yhteistyöpostaus, vaikka tässä nyt kovasti kehunkin ja mainostan Smartphotoa..

20190714_200852.jpg

Tälläinen siitä sitten tuli!

Kirjassa on 20 sivua ja siinä on enimmäkseen tarinaa siis Fredistä ja hieman myös muista eläimistäni. Aion varmasti tehdä vielä ihan pelkistä pilkkujengistä ihan oman kirjan! Ja varmaan ainakin possusta sitten ihan omansa.. Onhan nämä kiva muisto itselle ja tiedä vaikka tulis jokunen myyntiinkin, jos vaikka kiinnostuneita olisi..

20190325_153234.jpg

Kuvissa on Fredi pukeutuneena erilaisiksi hahmoiksi. Sosped terapiassa kohderyhmääni tulee olemaan lähinnä lapset, niin tämä on varmasti lapsista hauskaa! Onneksi Fredikin on niin mukava kun sille käy kaikki! Terapiatoimintaan ei muut koirani kävisikään. Terapiakoiran luonne tulee olla tietynlainen, jotta se sopii työhönsä. Meilläkin tämä taival on vasta alussa, joten sen enempää en siitä tässä vaiheessa avaudu, jotta ei tule jakaneeksi vääränlaista tietoa. Tästäkin varmasti jossain vaiheessa tulee lisää postauksia. Tässä nyt lähinnä esittelen kirjaa, koska siitä tuli aika kiva!

20190325_160720.jpg

Cowboy -Fredi

20190325_161229.jpg

Merirosvonakin toimii!! HUIIIIII!!! ;-D

20190325_181350.jpg

Intiaani- Istuva pilkkukoira :-)

                                       

            

Mikä onkaan koirasta paras leikki?

20190314_132111.jpgNo, leikkiä hevospallolla tietty!! :-)

 

Tämmöstä kaikkea nyt ainakin mahtuu itse tehtyyn kirjaan ja tosiaan paljon muutakin. Kirjastani on tähän poimittu muutama kuva. Kerron koirastani kirjassa vain seikkaperäisesti ja sen ideana onkin tutustua kuvien kautta koiraani ensimmäisellä tapaamiskerralla, jolla oma koirani ei vielä mukana ole. Tällä kerralla tehdään myös ns. pelisäännöt selväksi miten koiran tullessa ollaan ja toimitaan ja mikä on ehdottomasti kiellettyä. Tämmöinen työkirja on erittäin kiva ensiaskel tutustumiseen ja itse koiran kanssa tapahtuva tuleva tapaaminen tapahtuukin sitten kaikille osapuolille turvallisissa ja kivoissa merkeissä. Toki tätäkin voisi vielä työstää vaikka kuinka paljon, tätä kirjaani siis.. Ideoita kyllä riittäisi!!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: smartphoto, kirja, pilkkuja, dalmatiankoira