Pilkkumanian oma blogi

Motivaatio kadoksissa, kesää odotellessa

Lauantai 18.4.2020 klo 17:49 - Pilkkukuumeilija

Motivaatiota odotellessa, kesä kadoksissa

Vai mitenkä se nyt onkaan? Motivaatiota on saanut jostain pohjamudista kaivella, koska se on ollut totaalisen kadoksissa tässä ikuisen marraskuun syövereissä.. Itse tykkään kyllä vuodenajan vaihteluista ja kaikki vuodenajat menettelee, mikäli ne oikeasti olisi sellaiset kuin ne parhaimmillaan on. Syksyn ruska, ihanat värit, talvella lunta ja pakkasta, keväällä aurinko pilkistelee ja kasvit heräilee ja kesä lämmin ja kaunis.. No, viime kesä oli ihan jees, sen jälkeen on täällä Etelä-Suomessa satanut joka päivä vettä ja kaikki paikat alkaa olla hirveetä mutalillua.

En muista kertaakaan kun on hevoset ollut omassa pihassa näinä vuosina (siis jo aiemmat eri yksilöt kuin nämä nykyiset), että olisi ollut näin märkää ja mutaa. Ei kestä isonkaan tarhan pohjat enää. Meillä ei siis hiekkatarhoja, vaan luonnonpohjaiset jotka yleensä on ollut ihan ok koko talven. Metsätarha olisi ollut vielä nytkin ihan ok, mutta neiti Daisy päätti muutaman kerran laajentaa reviiriään sen verran, että jouduin sen osan niiltä nyt toistaiseksi sulkemaan. Siellä ei jostain syystä sähkö kulje ja en ole saanut sitä laitettua kuntoon. Hepat saavat kyllä useamman tunnin päivässä olla pihassa ja siellä metsätarhassa kun olen itse kotona ja valvomassa, mutta ilman valvontaa ei ole nyt voinut jättää. Tämän koronaepisodin takia nyt on kyllä tullut oltua kotona 24/7, että siltä osin asia kunnossa.

Eipä tuo Korona nyt muutenkaan ole meidän arkea ihan hirveästi muuttanut, kotona olen ollut muutoinkin, etäopiskellut siinä sivussa. Sosiaalipedagogisen koiratoiminnan ohjaukseen valmistuin viime joulukuussa ja lastenohjaajan opinnot on nyt tauolla. Uutta työtä en ole nyt etsinyt, koska meille olisi ollut tulossa uusia sijoitettavia lapsia ja sitten edellytetään muutenkin, että on ensimmäisen vuoden kotona. Nyt vaan sekin asia venyy, kun on tämä korona ja mm. kotikäynnit on nyt tauolla sosiaalitoiminnasta. Ja koska olen kotona, niin pojatkin on nyt kotona.  Eipä tässä tilanteessa ole nyt järkevää etsiäkään työtä. Rahaa toki saisi olla enemmän (niinkuin aina).. Myin Daimyn kärrytkin, kun ne ei ollut meille sopivat ja juuri nyt ei ole sitten rahaakaan uusiin.. Tänään juuri hain äidiltäni polkupyörän lainaan ja ajattelin ruveta pyöräilemään ainakin ponin ja Fredin kanssa. Mahdollisesti Daisynkin kanssa. En olekaan vuosiin pyöräillyt.. Omat elämänmuutoksetkin on mennyt plörinäksi ja olen varmaan pikemminkin lihonut kuin laihtunut, vaa'alle ei edes uskalla mennä! ;-D.. Kesäksi on kyllä kivoja suunnitelmia hevosten osalle ja jos kaikki toteutuu ja tulisi lämmin kesä, niin uskon, että liikunta-asia ainakin korjaantuu kuin melkein itsestään..

Nyt on onneksi ainakin ensi viikolle luvattu nättiä kevät säätä, jopa +14 astetta. Mä huomaan itsestäni kuinka älyttömästi sää vaikuttaa mun mielialaan ja juuri motivaatioon tehdä elämän muutoksia ym. Jos on kaunista ja aurinkoista, niin olen pirteä ja iloinen ja jos vaan sataa ja on kylmää ja synkkää niin alkaa omakin mieliala laskea kuin lehmän häntä.. Ehkäpä jos nyt kevään ja kesän aikana saisi itseänsä niskasta kiinni, niin ei myöskään myöhemmin repsahtaisi niin helposti ja vaipuisi epätoivoon.. Tämä talvi on kyllä ollut itselle vaikea ja synkkä, vaikka omassa elämässä ei mitään ihmeellistä ole nyt tapahtunutkaan. Ja sinänsä ei olisi edes syytä synkistelyyn, asiat on ollut ihan ok, mutta tämä sää vaan vetää mielen niin matalaksi. Sen takia blogikin on ollut hiljainen. Menneisyydessäni on ollut niin paljon synkkää ja negatiivista, että en halua siinä enää kärvistellä ja ei halua sellaista edes tänne purkaa. Ainakaan jatkuvasti, koska pääosin kaikki on hyvin. :-)

Ja tulihan meille tammikuun lopussa kaikkien piristykseksi aivan ihana pikku ilopilleri chihuahua -Minttu! <3 Minttu on nyt 4kk ja on saanut ensimmäiset  2 rokotusta. Rakastaa kaikkia ja kaikkea! Tosin luonnettakin löytyy!! :-D

20200227_130539.jpg

Pääsiäisenä oli vaihteleva sää, mutta hetken se ilta-aurinko pilkisteli ja juuri silloin sain muutaman kivan kuvan otettua heposista. :-)

20200411_190720.jpg

20200411_190653.jpg

20200411_191301.jpg

20200411_191434.jpg

20200411_191831.jpg

20200411_191500.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: motivaatio, hevoset, ikuinen marraskuu, ihana kevät, kevät, kesää odotellessa, koira, hevonen, poni, pilkkuja