Pilkkumanian oma blogi

Kuulumisia!

Maanantai 8.6.2020 klo 20:57 - Pilkkukuumeilija

Kuulumisia viime kuukaudelta!

Ensiksi palaan syihin siitä miksi jouduin viemään Fredin, ihanan pilkkukoirani, dalmatialaisen viimeiselle matkalleen. Asia on minulle yhä vaikea, enkä halua siitä sen enempää jauhaa, mutta jotain siitä voin kertoa. En kaipaa arvosteluja, enkä asian puimista, mutta haluan silti kertoa mitä tässä kävi.

Fredin käytös muuttui hyvin yllättäin ja se eräänä päivänä syöksyi lapsieni kimppuun, jotka olivat trampoliinilla hyppimässä. Fredi puri trampalla ensin toista lasta ja retuutti selästä ja hihasta, kuitenkin tilanteen siinä hetkellisesti rauhoittuen ja lapset lähtivät trampalta pois.  Lapsieni jo poistuessa trampoliinilta, Fredi kuitenkin vielä hyppäsi toisen lapsen päälle kaataen tämän ja purien useammasta kohtaa. Ennen kuin itse ennätin väliin ja edes tajuamaan mitä tapahtui. Tilanne alkoi hetkessä ja oli ohi hetkessä. Fredi oli ennen tilannetta ja tilanteen jälkeen heti oma itsensä. Tilanteen pelasti se, että oli kylmä päivä ja lapsilla oli vielä suht hyvin vaatetta päällä. Kovin isoja puremajälkiä ei tullut, mutta kokemus oli traumaattinen meille kaikille.

Fredihän on kodinvaihtaja ja ollut meillä vasta vuoden, se on ollut lapsiperheessä ennen meille tuloa, enkä usko, että se on aiemmin näin käyttäytynyt edes edellisessä kodissaan. Joitain viitteitä sen arvaamattomuudesta oli jo aiemmin, mutta en koskaan uskonut, että se käyttäytyisi näin rajusti ja tekisi mitään noin yllättävää. Millään tavalla kipeältä se ei vaikuttanut. Oikeastaan en edes tiedä tarkalleen mitä tapahtui, mikä siis Fredille tuli, mutta en halunnut, enkä pystynyt asiaa lähtemään sen enempää selvittämään, koska luotto koiraan meni. Ja koska olen myös sijaisvanhempi, niin en todellakaan voi pitää arvaamatonta koiraa ja lähteä lasten kustannuksella selvittämään toistuisiko tapahtuma ja mikä siihen oli syynä. Lapsilla on jo ennestään ihan riittävästi traumoja ja meidän perheen ei kuulu niitä aiheuttaa lisää.  Jos olisin lapseton, en usko, että olisin vienyt Frediä vielä lopetettavaksi, mutta tässä tilanteessa se oli ainoa oikea ratkaisu. 

20190716_164731.jpg

Niin iso ikävä Frediä ja sydämeen sattuu katsoa sen kuvia! Lepää rauhassa rakas ystäväni, Fredi! Ainoa pilkkukoirani! <3

Omilla vanhemmillani on ollut dalmatialainen vuosia sitten ja senkin elämä päättyi lyhyeen, koska kävi jonkun nuoren tytön päälle ja raateli käden todella pahaan kuntoon. Vanhempani varoittelivat minua tästä rodusta, mutta en uskonut. Enkä kyllä vieläkään usko, että itse rotu olisi tähän syynä. Yksilökysymys ja taustalla vaikuttaneet asiat, perimä, kokemukset. Fredin kohdalla en tiedä paljoakaan näistä. Vanhempieni koira oli syntynyt ilmeisesti sen ajan pentutehtailijalle ja pentuekoko oli iso ja pentueen emässä oli jotain luonnevikaa (jälkeenpäin kuultua). Fredin suvusta en ole kuullut mitään vastaavaa. En menisi vannomaan, vaikka Fredillä olisi ollut aivokasvain? Kyllä silti kiinnittäisin huomiota tämän rodun kohdalla jalostukseen ja luonteeseen, kuten kyllä minkä tahansa rodun kohdalla pitäisi. Onhan se hyvin suosittu rotu ja valitettavan paljon olen huonoa nyt kuullut. Siltikään en sanoisi, etten enää ikinä missään nimessä tämän rotuista ottaisi. En tiedä. Toki tällä hetkellä on tunne, että en halua yhtään koiraa enää lisää.

Vasta viime syksynä jouduin luopumaan australianpaimenkoira Mindystä sen sairauksien takia. En ole siitäkään kunnolla ehtinyt toipua. En usko, että meillä on pitkään aikaan uuden koiran aika. Minun silmissäni siltikään kumpikaan roduista ei ole piloilla, ei australianpaimenkoira, eikä dalmatiankoira. En tiedä tuleeko meille kumpaakaan noista roduista enää, mutta en täysin poissuljekaan ajatusta. En kyllä myöskään riemusta kiljuen voi suositella rotu(j)a kenellekään, kummassakin rodussa on omat hyvät ja huonot puolensa. Tarkkaan kannattaa ottaa selvää.

20190415_152423.jpg

Aivan liian monta rakasta ystävää olen lyhyen ajan sisällä menettänyt. Sydämeni on palasina ja ei se varmasti koskaan enää ihan ehjäksi tulekaan. Kyynelien läpi tätäkin kirjoitan. Niin paljon yhä sattuu, kun kaivoin näiden kahden rakkaan kuvat tiedostoista. <3 Voi  rakas Mindy, sinuakin mä niin kaipaan!! <3 <3 <3

Samaa kyllä olen sanonut chihuahuastakin. Luonteeltaan ne on aivan ihania ja pieni koira ei ainakaan pahasti pääse ketään vahingoittamaan, mutta paljon niillä on sairauksia. Jo kaksi chihuahuaa olen joutunut lopettamaan nuorena, toisen reippaasti alle vuoden ikäisenä ja toisen 6 -vuotiaana. Sairaudet on toki monen rodun ongelma. Onko tervettä rotua olemassakaan? Tästä syystä otin kattavan vakuutuksen uusimmalle tulokkaallemme, eli chihuahua Mintulle. Yleensä mun eläimillä ei ole ollut vakuutuksia, koska kun eläimiä on paljon niin vakuutuksiin menee ihan älyttömät summat rahaa ja niillä olisi jo monta eläinlääkärilaskua maksanut. Mintun kohdalla taas en miettinyt yhtään, että otanko vakuutuksen..

Muuten meille ei kai kuulu mitään ihmeellistä. Valokuvausta olen harrastanut entiseen malliin, lenkkeilyt on mennyt vähän miten on mennyt...  Ihan motivaatio ei ole ollut kohdallaan, surussa vellonut. Ei siitä sen enempää just nyt. Daisyn olen kuitenkin päättänyt nyt opettaa ajolle. Olin ajatellut ensin, että en.. mutta nyt on molemmille hepoille etsinnässä edulliset kärryt ja valjaat, niin päästään aloittelee nekin hommat. Ja valjakkoajohan se on mikä kiinnostaa. Daisyn kanssa haluan päästä aloittamaan jotain järkevää ja säännöllistä, kun ratsastamaankaan sillä ei vielä vuoteen pääse. Ja no ehkä kaikuu vähän korvissa mun miehen sanat; "Miksi sun pitää ostaa aina niitä hevosia millä ei tee yhtään mitään, vuosikausia saa odottaa ja tuolla ne turhan panttina vaan seisoo??!!!" Ja ei se kuuntele, kun sanoo, että voihan maasta käsinkin tehdä vaikka ja mitä.. Kaikuu mun sanat kuuroille korville..

20200602_192017.jpg

Onneksi on näitä elämän piristäjiä!  mm. Daisy, Daimy & ankat!! Ankkojenkin tekemisiä on niin ihana seurata ja niistä tulee aina niin iloiseksi! :-)

Mintun kanssa oon ajatellut, että kun ankat tuli takaisin ja mulla ei ole enää paimenkoiraa, niin kaipa Mintullekin voisi jotain paimennuksen alkeita opettaa. Heräsin ajatukseen, kun se innoissaan juoksi ankkojen ympäri ja ympäri ja ympäri.. ja ajoi niitä hetken haluamaansa suuntaan. Siinähän mulle pieni paimenkoira hei!! Löysinpä youtubestakin muutaman paimentavan chihuahuan itselleni motivaatioksi.

Nyt olen opettanut Mintulle, että se voi olla Manteli -possun selässä. On niitä ratsastavia koiria ennenkin nähty, mutta kyllä mun silmissä Manteli ja Minttu on ihan ilmiselvä Timon ja Pumba! Ei tällä mitään sen syvempää tarkoitusta ole. Yhteistä hupia meille ja possu ja koirahan on innostuneita, koska tämä tietää aina paljon herkkuja kuten minkä tahansa tempun opiskelu. Mintun olen saanut jo siihen mielentilaan, että se ihan tyytyväisenä makoilee possun selässä odottaen vuoroaan milloin emäntä tiputtaa kinkut suuhun! :-) Possun taas ei tarvitse kuin seistä paikallaan ja se taas on Mantelista vielä hetkittäin harmittavaa, koska haluaisi tulla lähemmäksi valkkaamaan parhaimmat herkut! :-D

Tässä vielä yksi piristyskuva päivään! Timon ja Pumba..... Eikun siis Manteli & Minttu! <3

20200608_182704.png

Surumielinen sinnittelijä teidän oma Pilkkukuumeilija

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koiran lopetus, agressiivisuus, arvaamattomuus, valokuvaus, pilkkuhepat, pilkkuponit, Daisy, Daimy, Manteli, Minttu, chihuahua, minipossu, hevonen, poni, coton de tulear, pilkkumania, kuulumisia, dalmatiankoira, australianpaimenkoira, jalostus, sairaudet

Hipsun 11v. syntymäpäivät

Sunnuntai 28.7.2019 klo 17:37 - Pilkkukuumeilija

Tänään on Hipsun 11 -vuotis synttärit!

Hipsu on siis coton de tulear. Lue rodusta lisää tästä; http://cotondetulear.fi/

20190728_161337.jpg

Hipsu ei ole koskaan oikein ollut kovin rotutyypillinen, niinkuin ei ole oikein muutkaan minun koirat olleet.. Tässä koirassa suloinen olemus todellakin pettää.. Hipsun pitäisi olla rotukuvauksen mukaan: "Luonne: Iloinen ja tasapainoinen, hyvin seurallinen ihmisten ja toisten koirien parissa, sopeutuu erinomaisesti kaikenlaisiin elämänmuotoihin. Coton de tulearin luonne on rodun tärkeimpiä erityispiirteitä." No, meidän Hipsu on ollut pennusta asti hyvin arka, mm. agilitytreenit jätettiin aikoinaan, kun se hallissa vaan "jäätyi" kun kuuli muiden koirien ääniä sermin takaa, eikä kyennyt peloltaan etenemään yhtään. Se on myös ollut aina aikamoinen rähjääjä, varmaankin arkuutensa vuoksi. Se ei yleensä tykkää vieraista ja saattaa hyvinkin purra. Toisaalta pitkän tutustumisen ja lahjonnan avulla kyllä yleensä myös hyväksyy ne vieraatkin. Vieraiden aikuisten koirien kanssa ei yleensä tule toimeen (rähjää). Vaan kaikki maailman koira, kissa, possu, ankka, kana, ym. VAUVAT on vienyt aina sen sydämen, Hipsu tosiaan hoivaa ja rakastaa kaikkia itseään pienempiä täydellä cottonin pikku sydämellä. <3 Toki omaa perhettään kohtaan on todella uskollinen ja kaikkien oman perheen eläinten kanssa tulee mainiosti toimeen eipä sitä muuten tälläisessä eläinlaumassa voisi pitääkään. Hevostallissa tosin en Hipsua pidä mukana ettei tallota jalkoihin vaikkei se räksytäkkään hevosille mutta silti en luota etteikö sille jotain voisi sattua isojen eläinten kanssa.

20190728_163823.jpg

20150811_134840.jpg

20160706_124056.jpg

20190728_163755.jpg

20161103_211429-1.jpg

20170214_134134.jpg

20170211_160906-1-1.jpg

20170215_105331-1.jpg

20170221_151743.jpg

20170228_074011.jpg

20180210_202257.jpg

20180109_210449.jpg

20190303_104236.jpg

20181219_111231.jpg

Hipsulla on kuitenkin hyvä rakenne ja se ei ole koskaan sairastanut mitään vakavasti. Ollut todella terve koira! Luonteensa vuoksi en ole sitä käyttänyt näyttelyissä, koska se stressaisi sitä valtavasti ja siten se ei ole sopinut jalostukseen, vaikka onkin täyden kympin koira ihan kotikoirana. Hipsulta on nyt vanhojen päivien kunniaksi ajettu turkki pois ja saa nauttia lyhyessä karvassa eläkepäivistään ilman jatkuvaa turkin hoitoa (vaikka se varsin mallikkaasti on antanut sen aina hoitaa!).  Hipsu on nähnyt valtavasti kaikkea elämänsä aikana ja rohkaistunutkin todella paljon pentuajoista, mutta kyllä siitä sen tietää että epävarma on ja osoittaa sen yleensä rähjäämisenä, ylenpalttisella haukkumisella. Sen elinaikana on ollut ja menetetty koirasusi -narttu Susie, newfoundlandinkoira uros Nalle, chihuahuat Kisu ja Dumle, kissa Viiru, lampaita, ankkoja, pari minipossua ja muutama hevonen. Näiden kaikkien kanssa se on ollut ja elänyt ja jäänyt vielä elämään ja selviämään surusta kun muut on jo menneet.. :-(  Mukana se on ollut myös mun ainoassa raskaudessa ja näkemässä kun vauva tuli kotiin ja hoivaamassa sitä kun poika kasvaa isommaksi. Nähnyt kun on tullut sijoitettu lapsi ja niiiin monessa muussa arjessa ja elämän myllerryksessä.  Parhaimmillaan se on ehdottomasti kotona tuttujen ihmisten kanssa ja eläin -ja ihmisvauvojen kera!! <3 toivottavasti meillä on vielä monen monta vuotta tämän ihanan valkoisen karvapallon kanssa!! <3 <3 <3

Mulla on varmaan miljardi kuvaa Hipsusta, mutta pyrin nyt laittamaan joitain kivoja Hipsusta kertovia kuvia vuosien varrelta! :-)

Terveisin Ihmisäitee eli Pilkkukuumeilija

           

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Coton de tulear, koira, 11- vuotias, synttärit, koirasynttärit, pilkkumania, koiravanhus, kaiken nähnyt